Tietoa meistä

Tietoa meistä

Asumme Lempäälässä, Tampereen länsipuolella Pirkanmaalla. Yleensä jo aikaisin keväällä muutamme kuitenkin kissojemme kanssa naapuripitäjään Vesilahdelle, Sauvonselän rantamaisemiin, jossa viivymme pitkään syksyyn ja sääolosuhteista riippuen toisinaan yli talven.

Perheeseemme kuuluu aviomieheni lisäksi kuusi  omaa kissaamme sekä sijoituskissana meillä asuva Hilda Dollyblues kissalasta.

Niinkuin monella muullakin, maatiaiskissat ovat olleet minulle ja miehelleni ensimmäinen kosketus kissamaailmaan. Ensimmäinen oma kissa minulla oli jo alle kymenvuotiaana ja mieheni lapsuudenkoti oli maalaistalo, johon pihapiiriin kissat kuuluivat jo luonnostaan.

Ragdolleihin ihastuin 2000 luvun alkupuolella, kun poikani ja silloisen miniäni kotiin muutti ragdoll Viivi. Viivin 2. pentueesta meille muutti Rasmus 2008 keväällä. Vuotta myöhemmin Rasmuksen siskon Idan ainoaksi jääneestä pentueesta muutti Gemma vuonna 2009. Näiden kahden ragdollin myötä jäin koukkuun rotukissaharrastukseen.
Rasmuksen ja Gemman kanssa kuljin näyttelyissä ja tutustuin muihin rotukissaharrastajiin. 

2012 alkoi kissaharrastuksessani uusi vaihe, sijoituskotina toimiminen. Tämä antoi varmuutta ja rohkeutta sitten toteuttaa haave omasta kissalasta. Tämän toteutumiseksi kävin Kissaliiton edellyttämät koulutukset ja heinäkuussa 2014 Kissaliitto hyväksyi minut kissaliiton alaiseksi kasvatajaksi FI*Midnightdolls kasvattajanimellä. Miksi Midnightdolls. Rasmus kissa, joka meille muutti ensimmäisenä ragdollina on viralliselta nimeltään Dollyblues Midnight Cowboy. Kasvattajanimi juontaa alkunsa tästä meidän perheen ensimmäisestä ragdollista. Kasvatustoimintani on pienimuotoista ja kissamme elävät meillä täysivaltaisina perheenjäseninä.
Ragdollkasvattajana haluan kasvattaa terveitä, rotustandardin mukaisia, ihmiseen luottavia ja terveitä ragdoll kissoja.
Ragdoll kissojen rotustandardi löytyy Suomen Kissaliiton ja Suomen Ragdollkissayhdistyksen sivuilta                          

https://ragrotuesittely.weebly.com

https://www.kissaliitto.fi/kissarodut/kategoria-i/ragdoll

https://www.ragdoll.fi/ragdollin-historia

Olen jäsenenä seuraavissa rotukissayhdistyksissä: PiRok:ssa, ErySyd:ssä, SuRok:ssa  sekä  Suomen Ragdoll Kissayhdistyksessä.