
Kissalani naaraat
Ohessa kuvagalleria siitosnaaraistani, joita on kolme kappaletta. Pihla jatkaa äitinsä Usvan linjaa. Pihla on juuri täyttänyt vasta 14 viikkoa ja häneltä odotellaan sitten pentueita vasta reilun vuoden kuluttua, kunhan nyt ensin aikuistuu.

Inka
Rag n 03, s. 10.11.2021, Midnightdolls Keep The Faith
äiti GIC Midnightdolls A Little Darling, JW & isä SC Valkokullan Magnum JW, DVM.
Inka valmistui JuniorWinneriksi 14.8.22 Tallinassa Felixin näyttelyssä. Inka jatkaa vielä näyttelyuraa ja toiveena on, että hän olisi International Champion ennen ensimmäistä astutusta.
Inka on toinen naaraistani. Inkan suhteen mietin pitkään hänen jäämistään kasvatukseen, mutta niin siinä sitten kävi, että kun aika kului vahvistui ajatus jättää Inka kuitenkin omaan kasvatukseen. Inka asustaa Hämeenkyrössä äitinsä Britan ja velipuolensa Dinon, sekä Jaden ja Milan seurassa.
Inkan terveystiedot löytyvät Kissaliiton sivulta omakissasta. Inkan veriryhmä on A. Muut terveystiedot. Syd ja munuaisten UÄ tulos sekä FeLv ja FiV testien tulokset löytyvät Inkan terveystiedoista omakissasta.
Inka sai ensimmäisen pentueensa marraskuun 18. päivä 2023. Pentueessa on 2 virkeää pentusta Miina ja Manu.
Inkalla on tällä hetkellä Subrelorin implantti ja ajatuksena on implantin tehon loputtua teettää vielä yksi pentue.

Judith
Rag n 03 21 (ruskeatabbynaamio bicolour) FI*Midnightdolls C´est l´Amour
äiti: IC, FI*Midnightdolls Someone You Loved, JW Rag n 03 & isä: FI*Collicatin Ice Age Rag a 03 21
Judith on näyttelytasoinen naaras ja saavutti IC tittelin 3.9.23 PiRok:n näyttelyssä Ylöjärvellä.
Judith jäi pitkän pohdinnan jälkeen kasvatukseen ja yhteisomistukseen Gayaneh kissalan (Kirsi Kuoppamäki) kanssa. Judith asuu sijoituskodissa Laitikkalassa Salla Iivosen ja perheensä hyvässä hoivassa.
Gayaneh kissalaan (5 pentua).
Judith jäi tämän jälkeen Midnightdolls kissalan omistukseen ja nyt Judithilla on ensimmäinen pentue Midnightdolls kissalassa. Pennut syntyivät 9.2.25, kolme pentua yksi tyttö ja kaksi poikaa. Pennut ovat muuttaneet uusiin koteihin 29.5.25.
Judithin terveystiedot löytyvät Omakissasta